Jump to content

AnnaIndie

Members
  • Posts

    220
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by AnnaIndie

  1. Long time no see! Haloo Suomi, onko täällä ketään?
  2. Tervehdys pitkästä aikaa Putosin MFC-kelkasta joskus loppuvuodesta 2007. Foorumille tulvi valtavasti uusia faneja enkä enää ehtinyt lukea juuri mitään juttuja. Siispä siirryin fanittamaan privaatimmin vaikka tää foorumi onkin aivan ihana Kävin keikalla Lontoossa maaliskuussa ja nyt Helsingissä. Olisi ollut kiva tavata MFC:n porukkaa, mutta ei valitettavasti ollut aikaa hengata keikkapaikan edessä vaan tulin vasta kuuden jälkeen jonottamaan. Onneksi pääsin ihan ookoo paikalle vaikka yksin odottelu olikin vähän kypsää Keikka oli ehdottomasti yks parhaista mitä oon nähnyt, verrattuna ihan keneen tahansa. Esiintyjä, biisit, yleisö, kaikki oli sellaista mitä oon aina Mikan keikalta toivonut. Lontoossa ei ollut samanlaista fanimassaa, vaan jengi oli vanhempaa ja viileämpää. Pitää kirjoittaa vähän tarkempaa analyysiä tuonne Circuksen keikkathreadiin Ja kyllä, se Finnish MIKA Fans banderolli oli mun tekosia, ideointiin osallistui toki muitakin Toin banderollin ahkerille jonottajille alkuiltapäivästä ja sinneppä se oli seinälle päätynyt. Ja sinne myös jäi, tää kuva on otettu etukäteen
  3. No mä kans, kääks. Kuulostaa toi Saidan reissu ihan mahtavalta! sitäpaitsi Euroopassa autoilu on kivaa ja näkee kaikkia jänniä paikkoja mihin ei tulis ikinä muuten mentyä mutta kun "sattuu ajamaan ohi" niin osuu paikalle. Valitettavasti tää mun matkakumppani täällä ei lämpene millekään Mika-kiertueelle, vaikka mä sainkin raahattua sen sinne Tanskaan viime kesänä.. huoh... millähän sitä sais repästyä ittensä irti tästä "aikuisen" arjesta ja tehtyä jotain ... ikimuistoista
  4. I saw today American Idol episodes of this week. I was happy so hear something so refreshing like Grace Kelly Usually this show is full of people trying to sing too familiar (and too difficult for most of the singers) easy-listening hits of Celine D.... Withney H... Elton J...Mariah C... I was sorry to see that Josiah wasn't able to make to the top 24. I think he would have brought some originality to the show
  5. Mulla kilahtelee Ring ring soittoäänenä nykyisin kun sain sellaisen puhelimen että siihen saa itse ladattua biisejä ja meiän (tyttö)koiran yks lempinimi on Mika - käytössä silloin kun se on pahanteossa. Tämä juontaa juurensa viime kesään kun manailin koko Tanskan matkan Mikan keikan perumista ja kotona taisin torua koiraa että oot sääki kyllä yks pikkumika Muuten ei kyllä päälle päin näy että tykkäisin juuri Mikasta. Paitoja on muutamille eri bändeille, kaulaliinassa lukee Muse, lapasissa oli Depeche Mode -aiheita ja iPodin kuoreen on kaiverretty David Bowieta. Eli kyllä mä aika lailla toitotan ulospäin näitä mun fanituksen kohteita, mutta tasaisesti kaikkee
  6. Mikafish, you're right! In Japanese edition there is Erase and Your Sympathy, but the latter is not mentioned on the sleeve Here is the track list of the Canadian edition (US edition has the same but they have some extra tracks that can be accessed via internet): Catalog number : 8000835202 1. Grace Kelly (3:07) 2. Lollipop (3:03) 3. My Interpretation (3:35) 4. Love Today (3:55) 5. Relax (Take It Easy) (3:44) 6. Ring Ring (3:37) 7. Any Other World (4:19) 8. Billy Brown (3:14) 9. Big Girl (You Are Beautiful) (4:08) 10. Stuck In The Middle (4:08) 11. Erase (3:38) 12. Happy Ending and Over My Shoulder (10:21) Another addition: Happy Ending CD single 174 914 3 Australian release 1) Happy Ending LA Edit 2) Grace Kelly (Acoustic) 3) Happy Ending Kleerup Remix This is similar to UK edition, but it the sleeve says Made in Australia.
  7. ^Joo oli se Pop-ikonin haastis mun lähettämä, mutta ei saa kertoo kellekään en haluu että tuo mun youtube-osoite yhdistetään tähän nimimerkkiin
  8. Freddie, what's happened to our project to put up the Mika discography web site? There is so much information in this thread
  9. Joo, täällä suomiosastolla on hiljaista, mut tuolla muissa ryhmissä puhutaan niin etten oo pysyny perässä moneen kuukauteen Mä sain hankittua Relax-singlen USB-tikkuversion. Se on kyllä tosi hieno ja hauska, johan nuita cd-levyjä onkin melko läjät Vaihdoin työpaikkaa, joten lomaa ei ole tänä vuonna ja jää Mikat näkemättä tänä vuonna, vaikka keikkoja olisikin. Yritän kestää vaikka harmittaa. Elämä on eikä kaikkea ei voi saada jne. mut saampahan säästettyä rahaa jotain tulevaa keikkaa varten sitten
  10. The mail from UK to Finland is really fast, I'm amazed. I ordered (HMV online) Relax USB and Relax/Lollipop cd and it took 3 working days with the usb and 4 with the cd But my Happy Ending cds is coming from Australia and I've been waiting it over three weeks now
  11. Relax, Take it easy Limited USB memory stick 175 696 9, Made in EU, Universal 1. Relax - New Radio Edit 2. Lollipop 3. Relax - Alpha Beat Remix 4. Relax - Frank Musik Mix 5. Relax - Ashley Beedles Vocal Disco Mix 6. Relax - Live from Paris video 7. Lollipop video Anyone has got this memory stick release? I've got mine today and I'm confused It seems like this has been released in a hurry. Issues: - Memory stick is named "NO NAME"... - Alpha Beat Mix is typed "Alphabet", Frank Musik Mix is typed "Frank Musik Remix" in mp3 id tag - Ashley Beedles Vocal Disco Mix and the videos are NOT included on the memory stick. There is an internet link which opens a stream. The streams can be saved to your computer as mp3 and mov/wmv if you just follow the url. You don't need memory stick for that. - Ashley is typed as "Ashely" - It was said at Mikasounds that Live in Paris has 5.1 surround sound. It does not. - Because some of the content can be reached only via internet there should have been a note that you'll need an internet connection. There is not. The idea of this memory stick release is brilliant and it looks really cool and fun. Now it seems that the time and the disk space ran out But after all I'm happy to have another beautiful Mika item
  12. Heippa kaikki ja hyvää uutta vuotta! Joulupukki toi Mikan dvd:n. Tosi hieno keikka ja huolella tehty dokumentti. Tykkäsin tosi paljon! Vähän hirvitti että tuleeko tuo dvd tehtyä kiireellä (en ole toipunut Relaxin musavideon surkeudesta vieläkään ) mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaista mitä oon nähnyt. Mikan ja bändin häröilyt Milanossa nauratti ihan tosissaan Mikalla oli jotenkin tosi suloinen lookki, tykkäsin kun sillä oli aika rennot vaatteet ja tukka silmillä Tuolla aiemmin oli jossain ihmetelty miks se esiintyi vain t-paidassa. Musta sopi hyvin, kuitenkin sen musiikki ja lavaesiintyminen on muutenkin aika rentoa ja iloista. Mulle on Happy Ending -sinkku matkalla postissa, tais olla jostain Austraaliasta tulossa. Siinä ei ollut mitään uusia biisejä, ainoastaan uusia versioita mutta jotain ennenkuulematonta silti. Sitä odotellessa...
  13. ^Ai se vaihto nimee välillä, mut vaihtuiko ohjelmisto? Oon mäkin taas vahvasti kärryillä tämän suhteen No seuraavan levyn kiertuetta odotellessa siis!
  14. Hei pitkästä aikaa Teillähän oli tosi ihania kokemuksia Ruotsista! Pääsitte vielä tapaamaan Mikaa. Tosi hienoa! Mä en ole koskaan tavannut ketään ihailemaani tähteä Juoksisin varmaan seinään jännityksestä... Mä olen toivonut tota Mikan DVD:tä (se kirjaversio ehdottomasti) joululahjaksi. Yleensä ostan kaikki levyt itse mutta nyt päätin, että pidän itseäni vähän jännityksessä tämän kanssa Mika kiertue taitaa loppua nyt näihin Lontoon keikkoihin? Olisi hienoa ensi kesänä lähteä yrittämään uudestaan keikalle johonkin. Harmittaa todella, että jäi tämä ensimmäinen kiertue näkemättä. Uskon, että Mikan urasta tulee monipuolinen ja pitkä, mutta tyylikin uudistuu välillä. Samoja juttuja tuskin nähdään enää ensi vuonna. Jospa DVD:n kanssa pääsisi kunnon keikkatunnelmiin, onneksi sentään tuo äänentoisto on kohdallaan tässä taloudessa
  15. Hei, oompa ollu taas pari viikkoa poissa foorumilta, joten oon ihan pihalla kaikista Mika-jutuista Tervetuloa Riikk ja Elvis_e pienen joukkomme jatkoksi Katsoin EMAt heti suorana lähetyksenä ja oli tosi hienoa nähdä Mika selvästi energisempänä ja muutenkin jotenkin terveemmän näköisenä miltä se vielä joku aika sitten mediassa näytti. Muutaman viikon keikkatauko taisi tulla todella tarpeeseen
  16. ^ Musta kans Happy Ending ei ainakaan parantunut siitä että se pätkittiin 2 minuuttia tai jotain lyhemmäksi. Musta sen kappaleen hienous oli just siinä, että se ehti rauhassa kasvaa ja kehittyä En saanut tuota ylläolevaa myspacelinkkiä toimimaan. Missä uudentyylistä Mikaa, sori oon ihan pihalla! Onnea Anzuzulle ja Mariannelle lipuista. Hieno juttu että joku keino lippujen hommaamiseen löytyi. Jotain toivoa alkaa mullakin tulla taas keikkamatkoihin: Air Baltic aloittaa täältä halpalennot Eurooppaan ihan pian
  17. Tervetuloa Annamanna! Ja hyvä juttu Satu, olet ehdottomasti paikkasi luottohenkilönä ansainnut Täällä foorumilla onkin niin paljon porukkaa, että jonkinlainen järjestäytyminen on tarpeen. Varsinkin kun jossain maissa on ihan älyttömästi faneja mutta ei mitään yhteistä toimintaa Mä kävin ticnetissä joku aika sitten etsimässä Musen lippuja ja en sillon huomannut kiinnittää mitään tähän toimitusasiaan. On todella omituista että eivät muka lähetä Suomeen. Mä olen ostanut lippuja esim. Tanskan ja Italian lippupalvelusta aivan sujuvasti Mietin että koska täältä Tukholmaan on yhtä hankalaa kuin esim. Kööpenhaminaan, seurailen keikkamahdollisuuksia myös keskempänä Eurooppaa. Katsotaan mikä on tilillä ropotilanne Musen keikan jälkeen (lennot + liput, ahne kun ei halua olla töistä pois omalla vapaalla.. ) josko sitä vääntäytyisi Mikaa katsomaan.. vielä kerran
  18. Mä laskin mukaan Niben lisäksi WOWin, koska varauduin siihen ihan tosissani. Tulipa sitten siihen varatut lomapäivät vietettyä kotinurkissa Tervetuloa qwertyi! Foorumilla on yllättävän hiljaista suomalaisten suhteen, vaikka ilmeisen vahva kannatus Mikalla on Suomessakin. Mä olen täältä Oulun korkeudelta, joten nää keikkamatkat on aika ongelmallisia kun BLUE1 suuressa älykkyydessään lopetti Oulu/Tukholma-reitin (onko tuo nyt ihme kun kuulemma kone lensi lähes tyhjänä ). Muuten kyllä lentäminen olis ehdottomasti mukavin/järkevin vaihtoehto piipahtaa Tukholmassa, mutta saattaa tuo budjetti tulla vastaan. Vasta katsoin niin 220 eur olisi lennot täältä. Tarkkailen tilannetta... en halua aloittaa itselleni keikkakuumetta jos en sitten pääsekään lähtemään
  19. Ruotsiin lähtö täältä perämeren perältä on aika kallis tikki kun ei saa enää edes opiskelija-alea junaan mutta juna+risteilylipuissa on joskus järkeviä tarjouksia eli pitäkääpä mua ajantasalla lippujen oston suhteen niin päätän sitten viime hetkellä lähtisinkö teidän mukaan Mulla on kariutunut jo kaks Mikan keikkaa perumisen vuoksi joten on vähän tunnelmat ja odotuksen into laimenneet
  20. Mulla on Mika-ähky enkä muutenkaan ole ehtinyt miettimään keikalle lähtöä viime aikoina. Tosin sain järkättyä itselleni vihdoin erinäisten mutkien jälkeen Musen keikkaliput joista olen erittäin innoissani mutta loppuvuodesta kiireet varmaan helpottaa, joten ehkä.. ehkä pääsisi Mikaakin katsomaan..vihdoin
  21. Hei suomiosasto, missä kaikki luuraa? Tämä on varmasti ollut jo tuolla News-osastolla, mutta laitetaampa suomenkielinen versio Stara.fi:stä:
  22. I found this at http://undercover.com.au/News-Story.aspx?id=2651 Does anybody know which song Mika is going to cover?
  23. ^Yep, that is also the cover of the 3 track U.S promo
  24. Mites on arki alkanut, onko koulut / työt kutsuneet? Itsehän pääsin vihdoin viikon lomalle, koko kesä meni töissä lukuuottamatta Tanskan reissua. Huolestuttaa edelleen Mikan kunto, on nuita perumisia tullut kuitenkin aika paljon. Onneksi tuossa keikka-aikataulussa on tulossa vähän vapaatakin että Mika on varmasti sitten kunnossa niille joulukuun keikoille Nythän sitä olis menossa muuten WOWiin jos siellä olis ollu keikka.. Ps. sain Big Girl singlet eilen. Tosi onnistunut oli Sweet Dreams versio, sitä Gossipin kanssa tehtyä Standing in the... biisiä en oo vielä kuullut kun LP-soitinta ei oo tällä hetkellä käytössä. Ps2. onko kukaan kuullu niitä iTunesissa myytäviä livebiisejä iTunes-festareilta? Pitäs melkein ostaa... Mikan levyihin menny jo 100 eur..
  25. I have VH-1 and I was really happy to read this thread I've seen the Koko performance earlier from MSN site but from TV it must have better quality. But.. My VH-1 is not VH-1 UK, it is ... YES, here in Finland, we have VH-1 from SLOVAKIA! No Mika concert there
×
×
  • Create New...

Important Information

Privacy Policy