AnnaIndie Posted May 4, 2007 Share Posted May 4, 2007 Hesarin juttu löytyi netistä Mika: Mika joka ei osaa ajaa Elämä on opettanut hyvän perheen pojalle, että hommat kannattaa hoitaa itse. [Otto Talvio, 4.5.2007] Sadat kädet nousevat ilmaan, vihellykset vihlovat korvissa, ja kaksi tyttöä puskee ihmismassan läpi siiderit läikkyen. Tukholman Bernsin lavalle on juuri noussut libanonilaissyntyinen Mika, 23, oikealta nimeltään Michael Holbrook Penniman. Hän on kuin yhden miehen Scissor Sisters puhdistettuna dekadentista alakulttuuriliasta. "Relax, take it easy", hän laulaa ja pyörii kuin väkkärä. Yleisö ei piittaa laulun sanoista vaan hyppii. Mika näyttää lapselta, joka on löytänyt jouluna kuusen juurelta vain kovia paketteja. "Tanssiminen ja laulaminen ovat hyvin libanonilaisia asioita. Voin vaikuttaa iloiselta ja laulaa traagisista asioista", hän kertoo ruotsalaisessa designhotellissa. Hän vaikuttaa väsyneeltä, mutta hymyilee ystävällisesti. Mikan perhe, amerikkalainen pankkiiri-isä ja Yhdysvalloissa kasvanut libanonilainen äiti, evakuoitiin Beirutista 1984 amerikkalaisten joukkojen vanavedessä. Mika oli yksivuotias. Perhe muutti Kyproksen kautta Pariisiin, keskelle vaurasta libanonilaista yhteisöä. Sitten tuli elokuu 1990. Mikan isä oli työmatkalla Kuwaitin pääkaupungissa, kun Saddamin kansalliskaarti vyöryi paikalle. Hän pakeni miehittäjiä Yhdysvaltain lähetystöön, jossa hän vietti seuraavat seitsemän kuukautta, käytännössä panttivankina. "Menetimme paljon tuona aikana ja ajauduimme vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Kun isä tuli takaisin, jouduimme muuttamaan Lontooseen. Siirryin hienosta pariisilaisesta yksityiskoulusta tavalliseen valtion kouluun", Mika muistelee. Mikan perheessä tiivistyy siirtolaisuus, mutta silti harva nimittäisi heitä siirtolaisiksi. Heitä kutsuttaisiin kosmopoliiteiksi. Kotona Mika puhui englantia ja ranskaa. "En kokenut itseäni lapsena siirtolaiseksi, mutta tietyllä tavalla ulkopuoliseksi. Pariisissa minua ei hyväksytty ranskalaiseksi, vaikka ranskani oli täydellistä", Mika sanoo. Lontoossa Mika keskittyi pianonsoittoon. Teini-ikäisenä hän ymmärsi osaavansa kirjoittaa näppäriä popkappaleita. "Perheeni ylä- ja alamäet opettivat minulle, että koskaan ei voi luottaa saavansa kaikkea. Se auttoi minua lauluntekijänä." Edetäkseen poptähden urallaan Mika puski itseään kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. "Kävin levy-yhtiöissä, ja tungin bileisiin. Kerran olin häissä ja minulle selvisi, että naapuritalo kuului RCA:n silloiselle pomolle Bob Jamiesonille. Kiipesin aidan yli ja soitin viisi kappaletta hänen vieraidensa, muun muassa Diana Rossin, edessä. Pakotin Jamiesonin tapaamiseen seuraavana päivänä." Tapaaminen ei johtanut mihinkään. "He pitivät minua lahjakkaana, mutta mitään ei tapahtunut. Niin kävi monta kertaa. Opin, että pitää tehdä kaikki itse." Mikan nimi vaikuttaa muualla eksoottiselta, mutta Suomessa se on tietysti tuiki tavallinen. Mikan äiti olisi halunnut antaa pojalleen nimeksi Mica ja isä Michael. Lopulta Mika päätti itse korvata c:n k:lla. "Se oli kompromissi. Ja nyt olen ilmeisesti suomalainen. Mika Salo, Mika Häkkinen. Ja minulla ei ole edes ajokorttia." Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sity Posted May 4, 2007 Author Share Posted May 4, 2007 Oi jes, kiitos!! Woot, taas ne väittää että "Michael"..! Kiva kuulla juttua Bernsistä! Soundi-lehdessä oli LICM arvostelussa. Ei mitään suurta; ei edes kuvia. Tiivistettynä: "Ei luultavastikaan tule olemaan mikään yhden hitin ihme, levyn balladit Robbie Williams vetäisi paremmin." - 3/5 Link to comment Share on other sites More sharing options...
mariposa Posted May 4, 2007 Share Posted May 4, 2007 Thanks for visiting Mariposa! I'm sorry to tell you that MIKAmania isn't so big in Finland as it is in other European countries But as you know, Finnish people love to listen dark and gloomy music. We have thousands of heavy metal bands and maybe Mika has too much happiness and colours Hehe, it's really sad that MIKA isn't THAT big in Suomi, but same in Saksa.....so I guess I'm lucky that at the moment I live in France.....where ERVERYBODY seems to love him!!! Concernig Finnish dark music, I love most of them and listen to them quite a lot And in a way in can understand that Mika doesn't fit in this pattern.... Well, but as long as you love him everything's okay =) Link to comment Share on other sites More sharing options...
tantastic Posted May 4, 2007 Share Posted May 4, 2007 rakastama Link to comment Share on other sites More sharing options...
mariposa Posted May 4, 2007 Share Posted May 4, 2007 You can post on here, Mariposa, even though you don't speak Finnish. By the way, did you know that Mika is actually a Finnish name? Yeah, we have lots of Mikas around here. Oh, kiitos!!! I'm really glad you don't just throw me out of this thread!! That's really nice! Hehe, yes, I do know that Mika's a Finnish name But since our Mika has come up it has a new meaning!! Who doesn't know Mika Häkkinen, Mika Kaurismäki or Mika Kojonkoski? Guess it's difficult for you if you tell someone that you like Mika.....and everybody's like: "Mika....which one do you mean?" Pitäkää hauskaa in here! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sity Posted May 4, 2007 Author Share Posted May 4, 2007 "Mika....which one do you mean?" That's happening to me and it's annoying! And omg the Häkkinen comparisons... That's very irritating and ridiculous! What the h**l has them to do with this Mika anyway?? Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Hi Mariposa!! Always good to have "foreigners" here Especially ones that are interested in finland! Mikään ei voi olla jännempää kun heilua kasassa odottamassa salamaniskua... True true XD <3 Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Satuu! : D There's nothing wrong with Mika Hakkinen! XD lol. Mulla oli pienenä lemmikki muurahainen jonka nimi oli Mikä häkkinen Hehe, yes, I do know that Mika's a Finnish name But since our Mika has come up it has a new meaning!! Who doesn't know Mika Häkkinen, Mika Kaurismäki or Mika Kojonkoski? Haha XD I actually, have no idea who Mika Kojonkoski is Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Ja AnnaIndie, kiitti tosta hesarin haastattelusta! Nimisekaannuksista huolimatta, se oli hyvä hyvä hyvä :-D (sori ku tuplapostaan 8l) 40 Sivua jo! : DDD:yay: Link to comment Share on other sites More sharing options...
mariposa Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 That's happening to me and it's annoying! And omg the Häkkinen comparisons... That's very irritating and ridiculous! What the h**l has them to do with this Mika anyway?? Well, but I guess it's normal that nobody knows who you are talking about since the name Mika is nothing special in Finland (Of course Mika didn't consider this when chosing his name...hehe) Though, yes, I agree with you, he should be considered as something special!! However, I also do like Mika Häkkinen, still support him doing his races in the DTM Link to comment Share on other sites More sharing options...
mariposa Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Satuu! : D There's nothing wrong with Mika Hakkinen! XD lol.Mulla oli pienenä lemmikki muurahainen jonka nimi oli Mikä häkkinen Haha XD I actually, have no idea who Mika Kojonkoski is Hey, kiitos! I enjoy being here as well Haha, actually it's not that bad if you don't know Mika Kojonkoski....at least if you aren't interested in mäkihyppy! He used to coach the Finnish skijumping team and now he's coaching the Norwegians....that's it Link to comment Share on other sites More sharing options...
Marianne84 Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Haha XD I actually, have no idea who Mika Kojonkoski is Me neither! Link to comment Share on other sites More sharing options...
strawberry Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 moi, sopiiko tänne mukaan yksi suomalainen MIKA- fani? Link to comment Share on other sites More sharing options...
Marianne84 Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Sopii yksi ja vaikka sata! Tervetuloa! Link to comment Share on other sites More sharing options...
strawberry Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 voi kiitos Link to comment Share on other sites More sharing options...
strawberry Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 kuulitteko tänään Mikan haastattelun nrj:ltä? harmittaa kun en kerenny kuunnella sitä ihan kokonaan : ( ihan sattumalta kattelin että mitä tulee radiosta niin sitten olin hypätä kattoon kun tunnistin Mikan äänen Link to comment Share on other sites More sharing options...
AnnaIndie Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Oulun Stockmannilla oli se Attitude-lehti, missä oli kansikuva ja monta sivua Mika-juttua! 7,30 oli hinta joten lehti jäi kauppaan koska siinä ei ollu mitään muuta luettavaa ehkä jonain heikkona hetkenä käyn vielä hakemassa sen... Mariposa, you seem to know Finnish Mikas better than we do It's funny, in every Mika review they first write that he IS NOT a Finn and someone said, that it is impossible that a Finnish man could make music like this Link to comment Share on other sites More sharing options...
mariposa Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Mariposa, you seem to know Finnish Mikas better than we do It's funny, in every Mika review they first write that he IS NOT a Finn and someone said, that it is impossible that a Finnish man could make music like this The one who did the review must be soooo right!! Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Hey, kiitos! I enjoy being here as well Haha, actually it's not that bad if you don't know Mika Kojonkoski....at least if you aren't interested in mäkihyppy! He used to coach the Finnish skijumping team and now he's coaching the Norwegians....that's it Ah, thank you! XD And no, I'm not at all interested in mäkihyppy... As you can tell. Haha. My teacher used to always say that one should learn everything about their own country, before starting to learn about other countries. It seems that I'm not doing very well with that. XD Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 moi, sopiiko tänne mukaan yksi suomalainen MIKA- fani? Tietenkin! Mitä enempi sen parempi! ^___^ Mistäs päin sitä tullaan? Link to comment Share on other sites More sharing options...
strawberry Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Tietenkin! Mitä enempi sen parempi! ^___^Mistäs päin sitä tullaan? Kuopiosta päin Täällä päin ei tunnu olevan paljoo Mika-faneja tai sellasia jotka tyykäis Mikasta harmi, tosi hyvä laulaja Link to comment Share on other sites More sharing options...
Sity Posted May 5, 2007 Author Share Posted May 5, 2007 kuulitteko tänään Mikan haastattelun nrj:ltä? harmittaa kun en kerenny kuunnella sitä ihan kokonaan : ( ihan sattumalta kattelin että mitä tulee radiosta niin sitten olin hypätä kattoon kun tunnistin Mikan äänen Tervetuloa strawberry! En kuuntele radiota oikeestaan ollenkaan nykyään... Mitä haastattelussa puhuttiin?? Link to comment Share on other sites More sharing options...
strawberry Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Tervetuloa strawberry! En kuuntele radiota oikeestaan ollenkaan nykyään... Mitä haastattelussa puhuttiin?? Sillon kun minä kuuntelin niin se puhu kouluajoistaan ja siitä sen laulunopettajasta ja jotain sellasta. Aika samoja juttuja mitä muissakin haastatteluissa Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Oulun Stockmannilla oli se Attitude-lehti, missä oli kansikuva ja monta sivua Mika-juttua! 7,30 oli hinta joten lehti jäi kauppaan koska siinä ei ollu mitään muuta luettavaa ehkä jonain heikkona hetkenä käyn vielä hakemassa sen... Ohhh *__* Arvaa tekiskö mieli heittää viimeisetkin pennoset nyt menemään tohon? En vaan viitsisi nyt kun tuli tullimaksujakin 36€ yhdestä paketista ..Toisaalta, mun opintotuki tais tulla eilen 8) .. Err D: SENKIN, ASETAT TOLLASIA KIUSAUKSIA TOISTEN PUOLUSTUSKYVYTTÖMIEN ETEEN ;_;. Link to comment Share on other sites More sharing options...
closetchild_ Posted May 5, 2007 Share Posted May 5, 2007 Kuopiosta päin Täällä päin ei tunnu olevan paljoo Mika-faneja tai sellasia jotka tyykäis Mikasta harmi, tosi hyvä laulaja Taidetaan nyt kaikki olla vähän eri puolilta suomea sitten vai? Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now